Aloitin Pyhä Panteleimonin maalaamista, pieni A5 kokoinen, yksinkertaiselle sileälle laudalle.




En halua laittaa kultaa tällä kertaa. Kasvon pohjaväri (sankir) teen vihreällä raaka umbralla.
Paletit täyttyvät nopeasti, sinoberi, okra, vihreä umbra, punaokra, musta ja titaanivalkoinen.
En uskalla käyttää lyijyvalkoista mutta ilman sinoberia en pärjää.
Huomenna jos ehdin (ikoniopetusta), jatkan viivojen täsmennyksillä ja vaalennuksilla, Taustan värisävyä en ole vielä päättänyt.
Vaalennukset suht valmiit, punaista voisi pehmentää. Vielä assistkultaus kaulukseen ja hihoihin, sekä lääkearkkuun. En ole vielä päättänyt laitanko kultaa sädekehään vai laitanko vain keltaista okraa.
Tummenisin taustaa, tein huonoa tekstiä jonka joudun tekemään uusiksi.


Olen tänään kehitellyt paremman näköistä tekstiä kopioitavaksi ikoniin.Fontti jota käytän on nimeltään Neue Hammer Unciale. Valitsen pienet kirjaimet jolloinsiitä tulee enemmän kirjoitustyylinen. T kirjaimet ja muut viivan yli menevät sakarat poistan. Oikeanpuoleinen on kavennettu Illustratorissa muuntamalla kirjasimet ääriviivoiksi. Sääli kun olen vasenkätinen enkä pysty luontevasti käsin tekstaamaan.

![]()
Sijoitin kalvolle alkajaisiksi tekstin jotta osaisin arvioda mahtuuko teksti ja miltä näyttää. Tekstihän laitetaan punaisella ja sen täytyy mahtua kehyksen sisäpuolelle.
Tänään on ristiäitini Irinjan panihida (muistopalvelus) sekä erään yhteistyökumpanini 50-päivät joten siihen menee lopun päivää.


Leinkit valmistuivat ja seuraavaksi teen kaksi kaunisti huojuvaa lohenväristä ranskalaista tulppaania.
Tein Panteleimonin valmiiksi. Säätelin tausta väriä. Laitoin tekstin ja hihansuut, kaulaosa, olkapää ja lääkearkku saivat assistkullan. Aloitin oppilaille Jumalanäidin mallin.
